tarina/fic: Pala elämää / Little Moments
Feb. 24th, 2008 11:29 am![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
painting_wallsThis is same story in two languages. The original finnish version was written in the winter 2002-2003 and it was the first The Rasmus story I ever wrote. The amazing english version was translated by daisy_duckling.
Otsikko: Pala elämää
Kirjoittaja:painting_walls
Fandom: The Rasmus RPS
Paritus: Lauri/Eero
Ikäraja: G
Summary: Lyhyt viesti saa Eeron aikaisin aamulla lumiselle rannalle.
---------------------------------------------------------------
Title: Little Moments
Author:painting_walls
Translation:daisy_duckling
Fandom: The Rasmus RPS
Pairing: Lauri/Eero
Rating: G
Summary: A short SMS gets Eero to the snowy beach in the early morning.
daisy_duckling. Otsikko: Pala elämää
Kirjoittaja:
painting_wallsFandom: The Rasmus RPS
Paritus: Lauri/Eero
Ikäraja: G
Summary: Lyhyt viesti saa Eeron aikaisin aamulla lumiselle rannalle.
Pipo melkein silmillä ja kaulaliina nenän yli vedettynä Eero käveli kohti rantaa. Vaikka aamu oli kirkas ja pakkasta ei ollut juuri nimeksikään, viima kävi kylmänä iholle. Muutama viluisen oloinen punatulkku värjötteli rantakoivussa, eikä liikkeellä ollut montaakaan ihmistä. Oli sunnuntai-aamupäivä, kello oli vasta yhdeksän ja normaalisti Eero olisi tähän aikaan vielä mielellään vetänyt peittoa korville, mutta tänään oli ollut syy nousta aikaisin ja lähteä liikkeelle. Laurilta oli tullut myöhään illalla tekstiviesti, joka oli kaivellut mieltä koko yön ja nukkumisesta ei tullut mitään. "Tuu meidän paikkaan yhdeksältä. Pakko saada puhua rauhassa."
Laurin tummiin pukeutunut hahmo erottui valkeaa talvimaisemaa vasten tutussa paikassa rantakoivujen alla. Lauri nosti katseensa, kun askeleet lähestyivät. "Eero..." Eero tuli lähelle ja nosti kätensä Laurin viimassa paleltuneille poskille. Lauri otti askeleen eteenpäin ja painoi itsensä Eeroa vasten. Pojat halasivat pitkään sanomatta sanaakaan ja pikkuhiljaa Eero ymmärsi tapaamisen tarkoituksen. Tähän se kaikki loppuisi, tästä tulisi vielä vaikeat jäähyväiset. Yli kolmen vuoden ylä- ja alamäkien jälkeen heidän suhteensa oli tullut päätökseen. Eero ei voinut uskoa sitä. Lauri aikoi jättää hänet, juuri kun kaikki oli hyvin.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Lauri antoi käsiensä pudota Eeron vyötäröltä ja peruutti voidakseen katsoa Eeroa silmiin. "Mä olen miettinyt tätä kaikkea, rakkautta, elämää... niin ja bändiäkin," Lauri aloitti hiljaa. "Sä oot ollut aina mulle hirveän tärkeä ihminen ja mä oon rakastanut jokaista hetkeä, jonka mä oon viettänyt sun kanssa. Kolme vuotta me ollaan jaettu kaikki...."
"Lauri.." Eero keskeytti. "Älä.."
Lauri nosti kylmän sormen Eeron huulille. "Anna mun puhua loppuun, jooko?" Lauri oli hetken hiljaa kuin kerätäkseen rohkeutta. "Mä tiedän, että tää meidän juttu ei aina ole ollut maailman helpoin. Me ei voida kävellä käsikkäin kadulla eikä esiintyä parina julkisesti. Me ollaan jouduttu välillä salaamaan tätä, jopa meidän lähimmiltä ystäviltä ja se oikeasti sattuu... Se, että mä en voi koskea sua, kun mä haluan tai halata sua... Musta meidän olis pitänyt puhua tästä kaikesta jo paljon aikaisemmin. Jo kun meidän suhde oli vasta alussa. Mä en enää kestä salailua, mä en haluu elää mun elämää suljettujen ovien takana. Mä oon tehnyt sitä kolme vuotta enkä mä haluu jatkaa," Laurin äänensävy kiristyi hieman. "Ei musta oo siihen, että mä en voi elää omaa elämääni."
Eero puri huultaan. "Nytkö sä sitten jätät mut?" Eero kuiskasi puoliääneen.
Laurin silmät levisivät, "Jätän? Jätän sut? Eero, sä ymmärsit väärin! En mä halua jättää sua! Mä haluan kertoa mun vanhemmille ja kaikille kavereille, että mä rakastan sua. Mä haluan muuttaa sun kanssa yhteen! Mä haluan elää mun elämää sun kanssa salailematta."
"Ootko sä tosissas?" Eero kysyi ja Lauri nyökkäsi hymyillen. Eero sieppasi Laurin syleilyynsä ja pyöritti itseään lyhyempää miestä ympäri. "Mä rakastan sua. Niin paljon." Eero kumartui suutelemaan Laurin kylmiä huulia, ja sillä hetkellä kumpikaan ei enää välittänyt siitä, että ohimenevältä rantapolulta kuului lenkkeilijän pakkaslumessa narahtelevat askeleet.
Laurin tummiin pukeutunut hahmo erottui valkeaa talvimaisemaa vasten tutussa paikassa rantakoivujen alla. Lauri nosti katseensa, kun askeleet lähestyivät. "Eero..." Eero tuli lähelle ja nosti kätensä Laurin viimassa paleltuneille poskille. Lauri otti askeleen eteenpäin ja painoi itsensä Eeroa vasten. Pojat halasivat pitkään sanomatta sanaakaan ja pikkuhiljaa Eero ymmärsi tapaamisen tarkoituksen. Tähän se kaikki loppuisi, tästä tulisi vielä vaikeat jäähyväiset. Yli kolmen vuoden ylä- ja alamäkien jälkeen heidän suhteensa oli tullut päätökseen. Eero ei voinut uskoa sitä. Lauri aikoi jättää hänet, juuri kun kaikki oli hyvin.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Lauri antoi käsiensä pudota Eeron vyötäröltä ja peruutti voidakseen katsoa Eeroa silmiin. "Mä olen miettinyt tätä kaikkea, rakkautta, elämää... niin ja bändiäkin," Lauri aloitti hiljaa. "Sä oot ollut aina mulle hirveän tärkeä ihminen ja mä oon rakastanut jokaista hetkeä, jonka mä oon viettänyt sun kanssa. Kolme vuotta me ollaan jaettu kaikki...."
"Lauri.." Eero keskeytti. "Älä.."
Lauri nosti kylmän sormen Eeron huulille. "Anna mun puhua loppuun, jooko?" Lauri oli hetken hiljaa kuin kerätäkseen rohkeutta. "Mä tiedän, että tää meidän juttu ei aina ole ollut maailman helpoin. Me ei voida kävellä käsikkäin kadulla eikä esiintyä parina julkisesti. Me ollaan jouduttu välillä salaamaan tätä, jopa meidän lähimmiltä ystäviltä ja se oikeasti sattuu... Se, että mä en voi koskea sua, kun mä haluan tai halata sua... Musta meidän olis pitänyt puhua tästä kaikesta jo paljon aikaisemmin. Jo kun meidän suhde oli vasta alussa. Mä en enää kestä salailua, mä en haluu elää mun elämää suljettujen ovien takana. Mä oon tehnyt sitä kolme vuotta enkä mä haluu jatkaa," Laurin äänensävy kiristyi hieman. "Ei musta oo siihen, että mä en voi elää omaa elämääni."
Eero puri huultaan. "Nytkö sä sitten jätät mut?" Eero kuiskasi puoliääneen.
Laurin silmät levisivät, "Jätän? Jätän sut? Eero, sä ymmärsit väärin! En mä halua jättää sua! Mä haluan kertoa mun vanhemmille ja kaikille kavereille, että mä rakastan sua. Mä haluan muuttaa sun kanssa yhteen! Mä haluan elää mun elämää sun kanssa salailematta."
"Ootko sä tosissas?" Eero kysyi ja Lauri nyökkäsi hymyillen. Eero sieppasi Laurin syleilyynsä ja pyöritti itseään lyhyempää miestä ympäri. "Mä rakastan sua. Niin paljon." Eero kumartui suutelemaan Laurin kylmiä huulia, ja sillä hetkellä kumpikaan ei enää välittänyt siitä, että ohimenevältä rantapolulta kuului lenkkeilijän pakkaslumessa narahtelevat askeleet.
---------------------------------------------------------------
Title: Little Moments
Author:
painting_wallsTranslation:
daisy_ducklingFandom: The Rasmus RPS
Pairing: Lauri/Eero
Rating: G
Summary: A short SMS gets Eero to the snowy beach in the early morning.
Eero was walking to the seaside with his hat pulled deep on his ears and a scarf wrapped over his face. Although the morning was clear and the temperature was barely below zero, the wind felt freezing on his skin. Only a few shivering little birds were sitting on a birch tree by the sea and there were no people around. It was Sunday morning, only nine o’clock and normally Eero would have continued his sleep at this hour, but today he’d had a reason to get up early and get outside. Late at night Lauri had sent him an sms and thinking of it had kept him awake all night. ”Come to the special place at nine. We have to talk.”
Eero could see Lauri’s dark figure standing in the familiar place under the trees surrounded by the white snow. Lauri looked up when he heard the footsteps. ”Eero...” Eero came close and touched Lauri’s frost-bitten cheeks. Lauri stepped forward and pressed himself against Eero. For a long time they just stood there in a long hug without saying a word and the meaning of the meeting started to dawn on Eero. This was going to be the end; the goodbyes were going to be hard. Over three years of good times and bad times... and now their story had come to the closing. Eero couldn’t believe it. Lauri was going to leave him, just as everything was going well.
After a long silence Lauri let his hands drop and took a step back to look Eero in the eyes. ”I’ve been thinking about this all... love, life... and well, the band too...” Lauri started in a quiet voice. ”You’ve always been very important for me and I’ve loved every moment I’ve spent with you. For three years we’ve shared everything...”
”Lauri...” Eero distracted him. ”Don’t...”
Lauri pressed a cold finger on Eero’s lips. ”Let me finish, okay?” Lauri was quiet for a moment as if he was trying to collect courage. ”I know, this relationship hasn’t always been the easiest one in the world. We can’t walk in the streets hand in hand or go out in public as a couple. We’ve been forced to hide this, even from our closest friends and that really hurts... when I can’t touch you when I want to or I can’t hug you... I think we should have talked about all this a lot earlier. When we were just starting out. I can’t take this anymore, I don’t want to live my life behind closed doors. I’ve been doing this for three years and I don’t want to go on,” the tone of Lauri’s voice came firmer. ”It’s just not me; I have to be able to live my own life.”
Eero was biting his lip. ”So you’re leaving me now?” Eero could only whisper.
Lauri’s eyes widened. ”Leave? Leave you? Eero, you got me all wrong! I don’t want to break up with you! I want to tell my parents and all my friends that I love you. I want to move in with you. I want to live my life, with you, without hiding anything.”
”Are you serious?” Eero asked and Lauri nodded smiling. Eero grapped Lauri in his arms and spun him around. ”I love you. So much.” Eero bent to kiss Lauri’s cold lips and at that moment neither of them cared about the footsteps of a jogger coming closer.
Eero could see Lauri’s dark figure standing in the familiar place under the trees surrounded by the white snow. Lauri looked up when he heard the footsteps. ”Eero...” Eero came close and touched Lauri’s frost-bitten cheeks. Lauri stepped forward and pressed himself against Eero. For a long time they just stood there in a long hug without saying a word and the meaning of the meeting started to dawn on Eero. This was going to be the end; the goodbyes were going to be hard. Over three years of good times and bad times... and now their story had come to the closing. Eero couldn’t believe it. Lauri was going to leave him, just as everything was going well.
After a long silence Lauri let his hands drop and took a step back to look Eero in the eyes. ”I’ve been thinking about this all... love, life... and well, the band too...” Lauri started in a quiet voice. ”You’ve always been very important for me and I’ve loved every moment I’ve spent with you. For three years we’ve shared everything...”
”Lauri...” Eero distracted him. ”Don’t...”
Lauri pressed a cold finger on Eero’s lips. ”Let me finish, okay?” Lauri was quiet for a moment as if he was trying to collect courage. ”I know, this relationship hasn’t always been the easiest one in the world. We can’t walk in the streets hand in hand or go out in public as a couple. We’ve been forced to hide this, even from our closest friends and that really hurts... when I can’t touch you when I want to or I can’t hug you... I think we should have talked about all this a lot earlier. When we were just starting out. I can’t take this anymore, I don’t want to live my life behind closed doors. I’ve been doing this for three years and I don’t want to go on,” the tone of Lauri’s voice came firmer. ”It’s just not me; I have to be able to live my own life.”
Eero was biting his lip. ”So you’re leaving me now?” Eero could only whisper.
Lauri’s eyes widened. ”Leave? Leave you? Eero, you got me all wrong! I don’t want to break up with you! I want to tell my parents and all my friends that I love you. I want to move in with you. I want to live my life, with you, without hiding anything.”
”Are you serious?” Eero asked and Lauri nodded smiling. Eero grapped Lauri in his arms and spun him around. ”I love you. So much.” Eero bent to kiss Lauri’s cold lips and at that moment neither of them cared about the footsteps of a jogger coming closer.
