tarina: Kaunis painajainen
Feb. 23rd, 2008 01:20 pm![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
painting_wallsOtsikko: Kaunis painajainen
Kirjoittaja:![[livejournal.com profile]](https://www.dreamwidth.org/img/external/lj-userinfo.gif)
painting_walls
Fandom: The Rasmus RPS
Paritus: Lauri/Eero
Ikäraja: PG13
Varoitukset: Kuolema-teema
Summary: Kun rakkaus jäljelle jää...
Taustaa: Inspiraatio lähti Helsingin Sanomien Nyt-liitteen Lauri-haastattelusta kysymyksestä "Millaista unta näit viimeksi?" (Harmi vaan kun en enää nyt vuosia myöhemmin muista mikä tuo vastaus oli...)
Disclaimer: En omista, en tienaa...
Tuuli riepotteli irronneita lehtiä hiekkaisella polulla ja laskeva aurinko kajasti vain heikosti korkeiden mäntyjen lomasta. Eero suuntasi kulkunsa määrätietoisesti hautausmaan vanhan osan lävitse kohti uudempaa. Hautakivien muuttuessa vanhoista sammaloituneista uudempiin, joissa kultaisella kirjaillut nimet vielä hohtivat, Eeron oli pakko hidastaa vauhtia. Hän ei ollut käynyt täällä kuukausiin, mutta tiesi täsmälleen mistä löytäisi etsimänsä. Melkein kaukaisimmassa nurkassa näkyi harmaiden ja mustien keskellä punaisesta graniitista veistetty kivi, jonka luokse Eero oli menossa.
Kääntyessään kapeammalle sivupolulle Eero puri alahuultaan ja päätti, ettei voisi enää kääntyä takaisin, kun oli tänne asti päässyt. Hautakiveen kirjaillut kultakirjaimet nostivat kyyneleet Eeron silmiin ja Eero polvistui haudan eteen. Ilta oli jo pimenemässä ja hautausmaa oli aivan tyhjä. "Lauri," Eero painoi kätensä hiekkaista kumparetta vasten. Varovasti Eero avasi mukanaan tuomansa kukkapaketin ja asetti yksinäisen punaisen ruusun haudalle. "Mun on ollut niin ikävä," Eero kuiskasi tukahtuneesti ensimmäisten kyynelten putoillessa kuivalle hiekalle.
Eero ei vaivautunut pyyhkimään poskilleen valuvia kyyneleitä vaan istui hiljaa hiekassa katsellen kiveen kirjailtuja päivämääriä. "Tää on niin vaikeeta. Mä oon niin hukassa ilman sua. Musta tuntuu, etten mä saa elämästä ollenkaan otetta, eikä kukaan ymmärrä miksi. Mä en voi edes kertoa. Mulla ei oo ketään joka tietäisi kuinka paljon meidän välillä oli". Eero nosti katseensa taivaalle. "Mä en voi käsittää miksi... Just kun me oltiin onnellisia. Sut vietiin multa. Mä en kuukausiin osannut edes itkeä. Mä vain odotin, koska mä heräisin tästä loputtomasta painajaisesta". Eero itki hartiat vavahdellen ja tummuvalta yötaivaalta tippuivat ensimmäiset sadepisarat, jotka sekoittuivat hänen suolaisiin kyyneliinsä. "Mä rakastan sua..." Eero kuiskasi ukkosen jyrähdellessä kauempana.
Eero ei kuullut sateen ropinan läpi hiljaisia, höyhenenkevyiden askelten ääniä ja havahtui vasta tuttuun ääneen: "Eero. Älä itke".
Eero käännähti ympäri kauhun vallassa. "Lauri!" Huuto tarkertui Eeron kurkkuun. "Miten sä... Sä oot kuollut".
Eero tärisi pelosta ja kylmästä perääntyessään hitaasti, kun Lauri otti askeleen lähemmäs. "Älä pelkää..." Lauri ojensi kätensä Eeroa kohti. Eero yritti koota voimansa päästäkseen karkuun, muttei päässyt kompuroiden perääntymään kovinkaan paljoa. "Älä mene", Lauri tarttui Eeron käsivarteen tiukalla otteella. Laurin kosketus tuntui viileältä Eeron iholla ja Eero katseli Lauria hämmentyneenä.
"Miten sä voit olla täällä?" Eero kysyi hiljaa. Lauri hymähti vain vastaukseksi ja painoi Eeron syliinsä.
"Sun ei pitäis itkeä mun takia", Lauri sanoi ja pyyhki varovasti kyyneliä Eeron poskilta.
"Miten mä voin olla itkemättäkään? Mulla ei oo ketään, jolle mä voisin puhua tästä. Ei ketään, jolle mä voisin kertoa kuinka paljon mä sua kaipaan", Eero puhui hiljaa kasvot Laurin hiuksissa. "Mä rakastan sua vieläkin niin hirveesti".
"Mikset sä kerro kenellekään?" Lauri kysyi hyväillen Eeron niskaa.
"Mä lupasin... Mä lupasin sulle etten mä kertois", Eero itki hiljaa. "En mä voinut pettää sua".
"Eero, et sä olis mua olis pettänyt vaikka olisit kertonut", Lauri puhui rauhallisesti. Ukkonen oli noussut lähemmäs ja jyrinä kaikui Eeron korvissa. "Eero, sun pitää päästää musta irti. Löytää joku, joka rakastaa sua".
"En mä voi", Eero huusi irroittaen otteensa Laurista. "Mä en halua ketään muuta. Mä vaan haluan sut takaisin".
Taivas jylisi ja tuuli repi haustausmaan puista oksia. Laurin hiukset sekoittuivat tuulessa hänen vetäessään Eeron lähimmän puun alle suojaan. "Mä rakastan sua, Eero. Ja mä haluan että sä jatkat sun elämää", Lauri kuiskasi Eerolle tuulen vaihtaessa suuntaa. "Mun pitää mennä nyt".
Eero syleili Lauria tiukasti. "Älä mee. Mä en halua olla enää yksin", Eero itki puunoksien räsähdellessä ja äkkiä rankka sähköinen isku pakotti heidät erilleen.
Eero putosi polvilleen ja kaatui maahan sateen sammuttaessa liekehtivää mäntyä. Lauri vajosi polvilleen Eeron viereen ja hymyili. "Kiitos," Lauri kuiskasi tuuleen painaen hellän suudelman Eeron poskelle. Palaneen tuoksu hälveni tuuleen ja puun kyljessä näkyi heikko jälki, joka muistutti etäisesti heidän nimikirjaimiaan. Lauri nosti kasvonsa vasten piiskaavaa sadetta ja tarttui vieressään seisovan hahmon käteen. Hiljaa he katosivat yön pimeyteen tuulen hyräillessä vanhaa biisiä.
Kirjoittaja:
painting_wallsFandom: The Rasmus RPS
Paritus: Lauri/Eero
Ikäraja: PG13
Varoitukset: Kuolema-teema
Summary: Kun rakkaus jäljelle jää...
Taustaa: Inspiraatio lähti Helsingin Sanomien Nyt-liitteen Lauri-haastattelusta kysymyksestä "Millaista unta näit viimeksi?" (Harmi vaan kun en enää nyt vuosia myöhemmin muista mikä tuo vastaus oli...)
Disclaimer: En omista, en tienaa...
Tuuli riepotteli irronneita lehtiä hiekkaisella polulla ja laskeva aurinko kajasti vain heikosti korkeiden mäntyjen lomasta. Eero suuntasi kulkunsa määrätietoisesti hautausmaan vanhan osan lävitse kohti uudempaa. Hautakivien muuttuessa vanhoista sammaloituneista uudempiin, joissa kultaisella kirjaillut nimet vielä hohtivat, Eeron oli pakko hidastaa vauhtia. Hän ei ollut käynyt täällä kuukausiin, mutta tiesi täsmälleen mistä löytäisi etsimänsä. Melkein kaukaisimmassa nurkassa näkyi harmaiden ja mustien keskellä punaisesta graniitista veistetty kivi, jonka luokse Eero oli menossa.
Kääntyessään kapeammalle sivupolulle Eero puri alahuultaan ja päätti, ettei voisi enää kääntyä takaisin, kun oli tänne asti päässyt. Hautakiveen kirjaillut kultakirjaimet nostivat kyyneleet Eeron silmiin ja Eero polvistui haudan eteen. Ilta oli jo pimenemässä ja hautausmaa oli aivan tyhjä. "Lauri," Eero painoi kätensä hiekkaista kumparetta vasten. Varovasti Eero avasi mukanaan tuomansa kukkapaketin ja asetti yksinäisen punaisen ruusun haudalle. "Mun on ollut niin ikävä," Eero kuiskasi tukahtuneesti ensimmäisten kyynelten putoillessa kuivalle hiekalle.
Eero ei vaivautunut pyyhkimään poskilleen valuvia kyyneleitä vaan istui hiljaa hiekassa katsellen kiveen kirjailtuja päivämääriä. "Tää on niin vaikeeta. Mä oon niin hukassa ilman sua. Musta tuntuu, etten mä saa elämästä ollenkaan otetta, eikä kukaan ymmärrä miksi. Mä en voi edes kertoa. Mulla ei oo ketään joka tietäisi kuinka paljon meidän välillä oli". Eero nosti katseensa taivaalle. "Mä en voi käsittää miksi... Just kun me oltiin onnellisia. Sut vietiin multa. Mä en kuukausiin osannut edes itkeä. Mä vain odotin, koska mä heräisin tästä loputtomasta painajaisesta". Eero itki hartiat vavahdellen ja tummuvalta yötaivaalta tippuivat ensimmäiset sadepisarat, jotka sekoittuivat hänen suolaisiin kyyneliinsä. "Mä rakastan sua..." Eero kuiskasi ukkosen jyrähdellessä kauempana.
Eero ei kuullut sateen ropinan läpi hiljaisia, höyhenenkevyiden askelten ääniä ja havahtui vasta tuttuun ääneen: "Eero. Älä itke".
Eero käännähti ympäri kauhun vallassa. "Lauri!" Huuto tarkertui Eeron kurkkuun. "Miten sä... Sä oot kuollut".
Eero tärisi pelosta ja kylmästä perääntyessään hitaasti, kun Lauri otti askeleen lähemmäs. "Älä pelkää..." Lauri ojensi kätensä Eeroa kohti. Eero yritti koota voimansa päästäkseen karkuun, muttei päässyt kompuroiden perääntymään kovinkaan paljoa. "Älä mene", Lauri tarttui Eeron käsivarteen tiukalla otteella. Laurin kosketus tuntui viileältä Eeron iholla ja Eero katseli Lauria hämmentyneenä.
"Miten sä voit olla täällä?" Eero kysyi hiljaa. Lauri hymähti vain vastaukseksi ja painoi Eeron syliinsä.
"Sun ei pitäis itkeä mun takia", Lauri sanoi ja pyyhki varovasti kyyneliä Eeron poskilta.
"Miten mä voin olla itkemättäkään? Mulla ei oo ketään, jolle mä voisin puhua tästä. Ei ketään, jolle mä voisin kertoa kuinka paljon mä sua kaipaan", Eero puhui hiljaa kasvot Laurin hiuksissa. "Mä rakastan sua vieläkin niin hirveesti".
"Mikset sä kerro kenellekään?" Lauri kysyi hyväillen Eeron niskaa.
"Mä lupasin... Mä lupasin sulle etten mä kertois", Eero itki hiljaa. "En mä voinut pettää sua".
"Eero, et sä olis mua olis pettänyt vaikka olisit kertonut", Lauri puhui rauhallisesti. Ukkonen oli noussut lähemmäs ja jyrinä kaikui Eeron korvissa. "Eero, sun pitää päästää musta irti. Löytää joku, joka rakastaa sua".
"En mä voi", Eero huusi irroittaen otteensa Laurista. "Mä en halua ketään muuta. Mä vaan haluan sut takaisin".
Taivas jylisi ja tuuli repi haustausmaan puista oksia. Laurin hiukset sekoittuivat tuulessa hänen vetäessään Eeron lähimmän puun alle suojaan. "Mä rakastan sua, Eero. Ja mä haluan että sä jatkat sun elämää", Lauri kuiskasi Eerolle tuulen vaihtaessa suuntaa. "Mun pitää mennä nyt".
Eero syleili Lauria tiukasti. "Älä mee. Mä en halua olla enää yksin", Eero itki puunoksien räsähdellessä ja äkkiä rankka sähköinen isku pakotti heidät erilleen.
Eero putosi polvilleen ja kaatui maahan sateen sammuttaessa liekehtivää mäntyä. Lauri vajosi polvilleen Eeron viereen ja hymyili. "Kiitos," Lauri kuiskasi tuuleen painaen hellän suudelman Eeron poskelle. Palaneen tuoksu hälveni tuuleen ja puun kyljessä näkyi heikko jälki, joka muistutti etäisesti heidän nimikirjaimiaan. Lauri nosti kasvonsa vasten piiskaavaa sadetta ja tarttui vieressään seisovan hahmon käteen. Hiljaa he katosivat yön pimeyteen tuulen hyräillessä vanhaa biisiä.
